Sidor

27.8.2013

Viikonloppu tuli ja meni + elokuun aamukunto

Heip ja hyvä alkanutta viikkoa! Viikonloppu tuli ja meni, sain levättyä kunnolla ja tuli myös treenattu. Nukuin 11 h la ja su välisenä yönä, parin tunnin päikkärit ja sen lisäksi paljon löhöilyä. kovia treenejä ja suuri treenimäärä vaati vastapainoksi runsaasti lepoa. Lauantaina meni niin hassusti että kun olin valmis iltapäivän etureisitreenin kanssa, tulin ulos salilta ja olin kävelemässä kotiin väsähdin aika totaalisesti. En yksinkertaisesti jaksanut kävellä kotiin vaan jäin sinne paikalle istumaan noin puoleksi tunniksi, join palaria ja söin banaanin. Treeni taisi mennä melko hyvin perille :) Sunnuntaina sain nukkua pitkään ilman herätyskelloa. Se on nykyään todellinen luksus koska minulla on viitenä päivänä viikossa aamutreeni ja kahtena päivänä aamulenkki, eli käytännössä menen joka päivä ennen aamupala hikoilemaan. Sunnuntai oli kuitenkin poikkeus koska minulla oli sovittu Ramin kanssa selkä- ja hauistreeni klo 10.30. Teki todella hyvää päästä hakattavaksi :) Vedettiin hiukan isoimmilla painoilla ja päälle pakkotoistoja. Tuntui kyllä hiukan hassulta mennä takaisin salille muutaman tunnin päästä tekemään pumppitreeni samoille lihasryhmille... Olin yllättynyt siitä että sain lisättyä painoja iltatreenissä rajusta aamutreenistä huolimatta. Olen muutenkin saanut hyvin lisätty painoja varsinkin jalkatreeneihin ja huomaan että voimatasot ovat nousseet :)



Sain jeesiä ottamaan kuntokuvia tänään aamulla. KIITOS Reetta! Läskiä riittää mutta toivottavasti löytyy jotain lihasta sen alle... Odotan todella paljon kisadieettiä ja sitä että pääsen näkemään mitä kaiken alta löytyy! Tällä hetkellä minulla on sellainen vaihe että syöminen tuntuu todella tuskalliselta enkä millään jaksaisi syödä kaiken. Toki syön silti mutta se ottaa kyllä hiukan vastaan, näin ei ole ollut aikaisemmin. Paino on kuitenkin pysynyt samoissa lukemissa, eli 86,5 kg. Huomaan myös että pitää harjoitella poseraukset ilman peiliä, etuposeraus ei näytä kovin hyvältä, kädet ovat eri linjassa eikä jalat ole yhdessä. Jos ollaan oikein rehellisiä niin en saa jalat kunnolla yhteen... liian paksut reidet. Täältä löytyy kuntokuvat otettu 14.7 http://www.dunderdea.blogspot.fi/2013/07/jotain-kehityskuvia-ja-miniloma-nauvossa.html Hmm... linkkitoiminto ei näköjään toimi tällä hetkellä :(

Tänään on tarkoitus levätä, treenit jatkuvat huomenna kovalla teholla ja lauantaina lähdetään Lahteen :D

2 kommenttia:

  1. Ja lihastahan löytyy! :)

    Treeni on mennyt hyvin perille kun ei kävely luista sen jälkeen :D :D Been there, done that, vaikka en kyllä varmana ihan tuossa siun mittakaavassa. Olet terästä!

    LIISA P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan mitä jää jäljelle kisadieetin jälkeen :) Onhan tässä poltettavaa 30 viikoksi...

      Totaaliväsähdys jalkatreenin jälkeen, tai minkä tahansa treenin jälkeen on paras palkinto kovasta treenistä. Jatketaan samaan malliin niin eiköhän lopputulos on hyvä :)! Hyviä treenejä sinne Liisa!!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.