Sidor

15.1.2014

Mykoplasma

Heippa! Nyt on tullut hieman vähemmän päivityksiä kun ei ole ollut kovin paljon kirjoitettavaa, ei ainakaan treeneistä ja tämähän on treeniblogi :) Antibiootti loppui tiistaina, silloin otin viimeinen tabu ja olo on tällä viikolla ollut parempi, puhuminen on sujunut ihan ok ja olen jopa voinut olla töissä :) 

Tänään menin "jalkitarkastukseen" koska halusin olla varma että 1) tauti on selätetty ja jollei ole niin 2) saadaan toinen hoito heti käynnistetty. Pelkäsin kovasti että kaikki ei ole ihan kunnossa koska kurkku on edelleen ollut kipeä, olo on ollut voimaton + väsynyt ja minua on vaivanut päänsärkyä mikä on todella harvinaista. Lääkäri totesi että korvat, kehkot, nenä on ihan kunnossa ja että kurkkukin on mennyt parempaan suuntaan. Jatkuva sairastelu ja muut oiret viittasivat hänen mukaan kuitenkin siihen että kyseessä on mykoplasma. Olin lähellä tipahtaa tuolistani kauhusta kun kuulin sana mykoplasma, olen kuullut paljon kauhutarinoita siitä nimenomaan urheilijoilla. Siinä vaiheessa kun hän alkoi puhumaan kolmen viikon antibiooteista ja pitkistä hoidoista oli kyllä itku lähellä ja tunsin miten treenit siirtyivät yhä kauemmas pois. No, onneksi edellinen antibiootti sattui olemaan mykoplasmaan tehoava (kaikki eivät ole) joten ajattelin että jeeessss, kolme viikkoa miinus kahdeksan päivää, en tarvitse aloittaa ihan nollasta. Lopputulos oli 10 pv kuuri, eli pääsin helpommalla kun olin olin odottanut :D Nyt toivon vaan että tämä toimii ja että se olisi sillä selvä. Nyt ei saa ajatella muita vaihtoehtoja tai sitä että tauti jatkuisi 10 pv jälkeen. Nyt pitää vaan olla kiitollinen siitä että saatiin hoito käynnistetty ja pysyä positiivisena :) Ja jos joku osaa olla positiivinen ja hyvällä tuulella niin se on minä :D Jokaisesta asiasta ja tilanteesta löytyy aina hyviäkin puolia vaikka ei aina tuntuisi siltä. Tämän jälkeen osaan kyllä arvostaa terveyttä entistä enemmän ja nauttia siitä että saan treenata. Toivon mukaan osaan myös levätä ja olen oppinut kuuntelemaan kehoani paremmin :) 

Treenit on tähän asti sujuneet yllättävän helposti, ei ole ollut pahempia vastoinkäymisiä matkan varrella joten nyt on aika hoitaa ne pois alta ja sen jälkeen jatkaa eteenpäin entistä vahvempana ja nöyrällä asenteella! Koska se mikä ei tapa vahvistaa ;)

Tsemppiä kaikille ja PYSYKÄÄ TERVEENÄ!!!!!!


6 kommenttia:

  1. Mulla alkaa kohta seitsemäs viikko, nyt maanantaina alkoi nenä vuotaa uudestaan, yskähän on ollut koko ajan. Ja ihan kuin rinnan päällä ois norsu, yleiskunto täysin miinuksen puolella ja melkein itkien olin viimeks lääkärillä. Sydänfilmikin otettiin, no ei mitään. Eli mua ei tavallaan vaivaa mikään :/ Justjoo. Niin huonossa jamassa olen, ettei tulis mieleen kyllä katsoakaan salille päin, ilman vahvaa kipulääkettä hyvä kun pääsee muksun hengästymättä viemään päiväkotiin ja sieltä töihin (kävellen). Ärsyttää vaan nuo lääkärit, jotka sanoo suunnilleen vaan käsipäivää ja tule uudestaan jos ei mene ohi. Miksi ne osuu aina mun kohdalle? No työnantaja maksaa mut onpa ollut hukkaanheitettyä rahaa (lääkärin tulovirta on kyllä tällä rytmillä takuuvarma).

    Just tänään luin mykoplasmasta (sekä keuhkokuumeesta, keuhkoklamydiasta jne) ja täytyy taas mennä. Kerran viikkoon onkin nähtävästi ihan sopiva rytmi käydä lääkärissä :( Oon huomannut, että täytyy itse lukea ensin netistä, että voi kysyä niistä lääkäreiltä, ei ne muuten mitään tee. Luin just että mykoplasmassakaan ei välttämättä ole CRP koholla mut siihen se eka lääkäri vetos, kun se oli normaali. Mua ei paljon CRP kiinnosta, jos olo on tämä viikosta toiseen.

    Mut kaipa se tästä väkisin jossain vaiheessa, luin kyllä, että mykoplasmasta voi saada kuukausia kestävän riesan ja se kun tulee kai suht herkästi uudestaan. En kyllä tiedä onko sitä mulle eikä sitä lukemani mukaan testata testillä kun se on niin kallista. Eli oireiden mukaan vaan määrätään sopiva antibiootti (siihen eivät kaikki tehoa).

    VastaaPoista
  2. Voi sua Johki, I feel you!! Minulla on ihan sama fiilis, alkaa tuntumaan aika epätoivoselta koko homma. Menen tänään taas uudestaan lääkärille kun antibiootit ei toimi ja olo vaan huononee. Pitää tällä kerralla vaatia että testataan kaikki kunnolla. Onneksi työnantaja maksaa, muuten olisin kyllä konkassa jo! Tsemppiä ja koita olla positiivinen, se auttaa jaksamaan :)

    VastaaPoista
  3. Johki, nyt on kuulema todella paljon mykoplasma liikkeellä ja suosittelen että otat puheeksi lääkärin kanssa. Siihen ei kaikki antibiootit tepsi (kuten jo kirjoitit) ja kuuri on oltava noin 3 viikon mittainen, eli pitkä. Oireet voivat jatkua myös kuurin jälkeen, eli minun tapauksessa kurkku- ja keuhkokoipu. Tämä johtuu siitä että limakalvoihin on tullut sen verran vaurioita että se kestää ennen kun ne korjaantuvat. Mykoplasma saadaan kuitenkin tapettua kuurilla :) Sain itse kortisoni-inhalaattori mikä lievittää kurkku- ja keuhkokivut ja nopeuttaa palautumista.

    Nyt vaan lääkärille ja vaadit apua ja sitä että tutkitaan mistä toi voi johtua. Minä kävin kolmella lääkärillä ennen kun älyttiin että kyse on mykoplasmasta, eli kaikki eivät sitä näe. Missä olet käynyt?

    VastaaPoista
  4. Voihan hemmetti tuota mykoplasmaan! Se on kyllä viimeinen minkä kenenkään urheilijan riesaksi haluaa. Toivottavasti sinä pääset vähällä ja tuo 3 vkoa riittää. Työkaveri ei pystynyt urheilemaan / liikkumaan lähes vuoteen vaan oireet palasi aina.

    Oon seurannut sun hauskaa blogia, on sulla melko ehdoton treenimotivaatio :D Tsemppiä matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä anonyymi! Täällä ei kyllä ole motivaation puutetta :) ja nyt sitä on todella paljon kun on ollut näin pitkä treenitauko...

      Onneksi ei ollut mykoplasma! Joskus yllättyy positiivisesti :)

      Poista
  5. Olin eilen lääkärillä. Tuntuu vaan pöljältä vaatia kun on potilaan asemassa, lääkärinhän se pitäisi tietää tai ainakin arvuutella mikä vaivaa. Mutta joo olen huomannut, että itse saa nykyään olla tarkkana ja tehdä esidiagnoosit ennen kuin menee lääkärille ja VAATIA. Muuten ei saa mitään, useimmiten minä ainakaan. Työterv.lääkärille en aio enää mennä, sillä se on sellainen mörökölli ettei siitä saa irti mitään, edellinen oli vielä pahempi. Valkkasin yhden, kenellä olen kerran ollut ja hänen kiinnostuksen kohteenaan ovatkin juuri infektiotaudit ja hän on tosi asiallinen ja ennen kaikkea puhelias lääkäri. Otettiin mykoplasmatesti, mutta siinä menee vielä muutama arkipäivä tuloksia odotellessa. Sillä aikaa sain vahvan satsin laaja-alaisesti tehoavaa antibioottia ja uutta plaatua sitten jos on mykoplasma. Lääkäri sanoikin, että sitä on liikkeellä, hänenkin vastaanotollaan nyt ollut jo muutama. Jos nyt oikein kuvittelen, niin ehkä hivenen on tila parantunut, mutta ei ihmeitä. Sen verran oli kyllä kunto/olo huonokin ettei tästä heti ole suunta ylöspäin. Meidän työterveys on Mehiläisessä, korvaa siis muutkin kuin työterveyslääkärillä käynnit vaan.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.