Sidor

18.12.2014

Haluatko päästä parempaan kuntoon? Haetaan henkilöitä yksilö- ja ryhmävalmennukseen :)

Hei :)

Taas yksi lähijakso takana Lapin urheiluopistolla. Kolme todella intensiivistä päivää opetusta. Lähdettiin Saran kanssa sunnuntaina illalla yöjunalla kohti Rovaniemi. Meillä on tapana jakaa makuuhyttiä koska onhan se mukavampaa jakaa hyttiä kaverin kanssa kuin tuntemattoman kanssa. Varsinkin kun vetää omia hassuja eväitä ja juoksee vessalla koko ajan :) Meillä oli hieman levoton ilta. Harjoittelin "käsillä"seisontaa kyynärvarsilla niin, että selkä menee sen verran notkolle että jalat koskee päätä. Vielä on "hieman" matkaa mutta suunta on oikea :D 1,5m2 hytti oli kieltämättä aavistuksen ahdas tälle mutta onnistuin varsin hienosti pääsemään ylös-alas -asentoon :D Puolet yöstä meni sitten tähän ja sitten toinen puoli siihen että yritettiin saada video ladattu facee vr:n verkon kautta. Laatuaikaa yhdessä siis :D

Opetus alkoi heti maanantaina aamulla. Ohjelmassa oli biomekaniikkaa ja ohjelomoinnin perusteet. Luentoja klo 10-20. Tiistaina oli luvassa anatomian tentti, luento toiminnallisesta anatomiasta ja iltapäivällä kevyt 5h sessio aktiivista venyttelyä ja faskain itsehoitomenettelyä. Käsiteltiin ensin koko kroppa rullalla, sitten pallolla, kaulimella ja lopuksi aktiivisellä venyttelyllä. Pikkasen väsytti illalla 12h:n koulupäivän ja tämän jälkeen :D Oli kuitenkin pakko tsempata ja lukea seuraavan päivän anatomian tenttiin (kyllä, tenttejä on paljon ;)). No, tenttilukeminen ei tuntunut niin raskaalta kun olin saanut tiedon, että viime kerran liikuntalääketieteen osatentti oli mennyt läpi (:D :D :D!!!!!) ja myös aamun anatomiatentti.





Keskiviikko alkoi taas mukavasti klo 8.30 tentillä jonka jälkeen päästiin tekemään käytännön harjoitteita edellisen päivän toiminnallisen anatomian teorian pohjalta. Tällä kerralla käytiin läpi selkää, rinta, hartiat ja käsiä. Pohdittiin ja testattiin erilaisia harjoitteita näiden lihaksille ja varsinkin tukilihaksille kuuden tunnin aikana. Paljon tuli opittua varsinkin lapaluiden toiminnasta ja tuesta sekä olkapäävaivojen ennaltaehkäisystä.


Ehdittiin myös poserata yhden kurssikaverin ja Ilonan kanssa :D :D 






Iltapäivä meni kehon koostumuksen mittausmenetelmien parissa. Testattiin m.m. pihtimittausta, Inbodia, Tanitaa, laskettiin BMI:tä, vyötärö- ja lantiosuhdetta jne. 





Dea Inbodymittauksessa :D





Olen luvannut kertoa hieman enemmän koulutuksesta joten täältä tulee! Eli, suoritan Lapin urheiluopiston yhteistyössä IFBB:n kanssa järjestämä Fitness- ja ravintovalmentajakoulutuksen. Koulutusvastaava on Jaana Kotkasalo. Koulutus kestää 1,5 vuotta ja on sekä lähi- että etäopiskelua. Lähijaksoja on 12 (3pv kerralla). Koulutuksesta saa liikunnan ammattitutkinnon (toisin kuin pt-koulutukset) ja sisältää pt-opinnot, liikuntalääketieteen perusopinnot (Itä-Suomen yliopiston järjestämä), ravintovalmentajakoulutus ja fitnessvalmentajan perusopinnot. Liikuntalääketieteen opinnot voi halutessa suorittaa arvosanaopintoina (25op) jolloin siihen kuuluu melko runsaasti tenttejä ja tehtäviä. Itse suoritan arvosanaopinnot ja voin kertoa että lukemista riittää :D Arvosanaopinnot sisältää: elimistön rakenne ja toimintaa (ihan solutasolla ;)), liikuntafysiologia- ja biomekaniikka, liikunta, fyysinen kunto ja terveys, liikunnan turvallisuus, liikunta ja sairaudet, ravitsemus ja liikuntaa sekä terveyskunnon mittaaminen. Luentoja on noin 30h/lähijakso. Luennoitsijat ovat oman alan asiantontijoita kuten liikuntatieteiden maistereita, professoreita, fyssareita, lääkäreitä ym.

Koulutus on yllättynyt positiivisesti moneen otteeseen. Itse olen hyvinkin vaativa koulutuksien suhteen ja valitsin itse tämä koulutus siksi, että se on laajempi kuin normaali pt-koulutsu. Tässä ehtii oikeasti oppia ja perehtyä hieman syvällisemmin asioihin. Töitä joutuu tekemään, varsinkin jos suorittaa arvosanaopintoja. Pitää kirjoittaa tieteellistä tekstiä kotitehtävinä, kirjoittaa tenttejä jne. 


HUOM!!!!

Lisäksi koulutus sisältää yksi 6kk:n yksilövalmennus ja 3kk:n ryhmävalmennus joista tehdään laajat raportit, seurataan ja jotka arvioidaan tiettyjen arviointikriteerien mukaan. Eli, jos haluat päästä kuntoon kesäksi, oppia treenaamaan salilla ja syömään terveellisesti, parantaa kuntoa, saada muotoa pakaroihin, päästä raskauskiloista eroon tai jotain muuta, niin otan vastaan hakemuksia:

- 1kpl yksilövalmennus 6kk aloitus maaliskuu 2015
- ryhmävalmennus 3kk aloitus talvi- kevät 2015 tai tarvittaessa kesällä rymhän aikataulujen ja tavoitteiden mukaa. Ryhmävalmennuksen edellytykset on, että valmennettavia on vähintään kolme, tavoite pitää olla aika lailla sama 

Valmennukset sisältää tarvittava määrä ohjauksia ja tavoittetta tukeva treeni- sekä tarvittaessa ruokavalio sekä tuki/yhteydenpito puhelimitse tai/ja s-postitse. Valmennettava pitää sitoutua projektiin valmennusjakson ajaksi, eli pitää olla valmis tekemään töitä omien tavoitteiden eteen ja sitoutua muutamaksi kuukaudeksi. Valmennukset tapahtuu Tampereella ja tavittaessa Turussa. Ei ole este jos asuu muualla mutta siinä tapauksessa pitää olla valmis matkustamaan hieman ;) Kiinnostuitko?? Hakemus voi lähettää minulle s-postilla deahenr@gmail.com. Kerro hieman itsestäsi, urheilutaustastasi, miksi haluat tulla valmennukseen, mikä sun tavoite on, oletko valmis sitoutumaan siihen jne. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.