Sidor

28.11.2015

Tankkauspäivä ja olkapäätreenivinkki :)

Yo!

Tankattu on ja elossa ollaan :D Laitoin aamulla Jartsalla koodia, että taisi olla onnistunein tankkaus ikinä :D Tankkaus taisi myös tulla tarpeeseen vaikka todellakin epäilin sitä. Haukkari oli mukavassa pumpissa eilen illalla ja vatsa oli pinkeä, mutta olo oli 100% normaali aamulla ja vaatteet tuntuivat oikeastaan löysemmältä päällä kuin ennen tankkausta. Painoa en tsekanut vaan katson sitä alkuviikoolla sitten. 

Vedin liki 700g puhdasta hh napaan, rasva taisi tulla 14g ja protskua reilu 100g. Toisin kuin normaalisti, vedin myös puhdasta proteiinia eilen. Jos valkku käskee niin pitää totella. Sain Jarilta hiilarimäärä ja suunnittelin itse tankkaus, kuten meillä on tapana tehdä.

Teen aina tankkaukset niin, että aloitan päivä aamulenkillä jonka jälkeen syön 7-8 ateriaa. Jokaisella aterialla on riisiä/pastaa/leipää/hiutaleita. Sen lisäksi sitten muita hiilareita kuten hedelmiä, pilttiä, hunajaa jne. Pidin kasvikset minimissä tällä kerralla ja panostin syömään mahdollisimman vähän kuitua ja mahdollisimman paljon nopeita hiilareita. Banskusta ja omenoista tuli aika paljon kuitua ja toki aamun kaurahiutaleista + niistä muutamasta ruisleipäpaloista jotka söin. Muuten söin valkoista riisiä, riisikakkuja, hunajaa, pilttiä jne. Protskut otin puhtaasti valkuaisesta. Suola minimissä ja vettä join todella paljon. Maitotuotteita en syönyt ollenkaan ja jätin tällä kerralla pois kevytjätski. Se taisi olla mulle parempi koska ravsamäärä pysyi matalampana. Riisipuuron keitin veteen jotta imeytyminen olisi paras mahdollinen. Olen hifistelijä, myönnän! Päivä oli aika riisipuurotäytteinen…

Riisipuuroa banaanilla ja riisikakuilla





Uusi hitti mikä ei näytä niin houkuttelevalta… Riisipuuroa banaanilla ja valkuaisvaahdolla. Päälle hieman hunajaa, pilttiä ja marjakeittoa + kanelia. Toimii!!!





Testasin tehdä protskulätty pannulla banaanista ja valkuaisvaahdosta. Siitä tuli täys floppi :D Tuli sekin sitten kokeiltu :D




Vaikka pidin kuidut minimissä niin oli kuitenkin pakko syödä hieman Oulaisen ruisleipää :)





Minulle porkkanat ovat tankkausherkkua. Muuten en niitä syö koksa ne sisältävät paljon sokeria mutta näin tankkauspäivinä popsin mielelläni pari porkkanaa :)




Tein myös makaronilaatikkoa. Teen usein niin, että keitän makaronit, laitan kulhoon valkuaisen ja mausteiden + veden kanssa ja koko setti kypsymään mikroon. Siihen voi toki lisätä jauhelihaa :) Eilen en sitä syönyt lihalla vaan tein lihaton versio. Laitoin mukaan sipulia ja porkkanaa. Oli tosi hyvää!! Söin se päärynäpiltillä :D :D Sekin oli hyvää! Ei taida olla uskottava makuyhdistelmä mutta minusta se oli parempi kuin ketsupin kanssa. En muuten ikinä ole ymmärtänyt MIKSI joku syö ketsuppia… Aivan kamalaa paskaa jos itse sanon :D





Aamulla oli hyvä fiilis ja oletin, että olisi ollut tosi paha ja ähky olo. Väärässä olin ja yllätyin siitä miten litteä vatsa oli. Tein tapojeni mukaan reipas aamulenkki tihkusateessa jonka jälkeen puuro maistui taivaalliselta taas :D Tein hieman hommia kotona ja lähdin sitten salille treenaamaan. Pikkasen olin yllättynyt kun treenivaatteet eivät kiristäneet vaan tuntuivat päinvastoin todella löysältä. Tällainen tankkaus tällä kerralla :)


Vitamiinit vedin normalisti mutta jätin omegat pois. Tarkka kun olen :D




Tein olkapää- ja ojentajatreenin. Lihaspaineet olivat kyllä mielettömät ja enkat paukkuivat kivasti :D 

Olen btw keksinyt uusi lämmittelyrutiini ennen olkapäätreeniä. Hermotus on ainakin kunnossa sen jälkeen ja pääsee treenin kimppuun mukavalla alkupumpilla + alkupoltteella. Eli, ota melko pienet kässärit käsiin. Itse otin 3kg. Vedä niillä 50 viparia sivulle hyvällä tekniikalla, eli puhtaasti lihaksella ja suorilla käsillä niin, että liike lähtee sivusta, ei edestä. Älä päästä olkapäät lepäämääm ollenkaan, eli pidä ne jännityksessä koko ajan. Tämä toteutuu hyvin esim sillä, ettet päästä kädet ihan alas asti vaan jätät muutama sentti vajaaksi ala-asennossa jolloin homma vaikeutuu huomattavasti. Lisäksi suosittelen jarruttamaan liikettä liikkeen negatiivisen vaiheen aikana ja pysäyttämään se hetkeksi huippusupistuksessa. Tätä kun vetää pumpaten niin johan on pumpissa :) Itse suosittelen valitsemaan sellaiset painot, etä saat nippanappa 25-30 toistoa putkeen jonka jälkeen pienillä huililla sitten vetää loput. 

Viparien jälkeen tekee sitten samoilla painoilla ja hetken huilin jälkeen pystypunnerrusta samalla systeemillä. Eli puhtaasti lihaksella ja pumpaten :) 

Huom! Ota oikeasti maltilliset painot. Tarkoitus on lämmitellä lihasta ja hermottaa sitä :) Ei kannata egoilla isoilla painoilla vaan keskittyä siihen, että lihas tekee duunia. Eikä lämmittely saa olla pois itse treenistä vaan pitää tuoda jotain lisää treeniin. Tässä tapauksessa lämmittely takaa sen, että treeni todellakin uppoo hyvin hermotettuun kohdelihakseen ja loukkaantumisriski on minimoitu hyvän lämmittelyn ansiosta. 

Tsekkasin muten kuva otettu perjantaina ennen la kisa. Tässä eka värikerros päällä.






Tässä kuva otettu nyt pari päivää sitten meikän iltakunnosta. Oma silmää mielyttää kyllä enemmän jälkimmäinen kroppa jossa on taas painetta lihaksissa :) Nyt vaan enemmän lihaa tähän tyttöön :)!






Sciteciltä on muuten tullut uusi maku minun lempijuomasta, Scitecin BCAA Expressistä. Maku on Cola Lime. Oli pakko hankkia :) Käytän sitä treenin aikana sekä välipalalla. Sporttimekalta saa!!!





Hyvää viikonloppua!




26.11.2015

Treenikuvia, kuntokuvia ja muutoskuvia :)

Huomenta :)

Tampereella sataa, minä luen kilpailulainsäädäntöä, juon kahvia ja söin äsken iso annos kaurapuuroa valkuaisella ja öljyllä. Tänään on luvassa treeni Teron kanssa. Jatketaan kyykkyjen kanssa, se oli sen verran "kivaa" että on pakko jatkaa :D :D



               



Nappasin eilen illalla "kuntokuva", eli kuva taka-asennosta peilin kautta. En kutsu sitä viralliseksi kuntokuvaksi mutta olkoon, onhan niitä aikaisemminkin otettu joten se on ihan vertailukelpioinen otos. Melkein väittäisin, ettei viimeinen puoli vuosi ole mennyt ihan hukkaan. 






Kysyin Jarilta viikko sitten, että onko perusteltua pitää tankkauspäivä. Olo oli nimittäin todella tyhjä, nälkä koko ajan enkä ole kertaakaan vetänyt ns tankkausta tai muuta kunnon aineenvaihduntaa buustaava tankkauspäivä kisojen jälkeen. Ruokavalioon on koko ajan lisätty ruokaa ja olen noudattanut sitä tarkasti. Hiilaria ja rasvaa on kiitettävästi ruokavaliossa joten hieman epäilin sen tarvetta. Toisaalta, aineenvaihduntani tuntuu kyllä toimivani suht hyvin, ei sen puoleen :) Mutta myönnetään pois, hiilaritankkaus on todella kiva konsepti :D Kyse oli siis järkevästä hiilaritankkauksesta, ei mättöpäivästä. Hiilaritankkaus tarkoittaa sitä, että tankkaa kehoon nimenomaan hiilaria. Mahdollisimman monipuolisesti ja hyvin imeytyviä lähteitä. Itse teen aina tarkka ruokavalio sille päivälle johon kuuluu riisiä, hedelmiä, puuroa, kevytjätskiä, riisikakkuja jne. Eli ei nyt puhuta pizapäivästä :) Sanotaan usein, että tankkaus tehdään keholle, vapaasyönti päälle. 

Jari käski tankkaamaan viime su 600-700g hh. No, kun tämä päviä tuli olin kuitenkin siitä mieltä että eihän tässä mitään hätä ole :D päästä kiinni vaan ja toi nälkä ja tyhjä olo on ihan psykologista. Nyt pitoa kypärään perkele! Menin treenaamaan ja ilmoitin eilen valkulle että peruutettaan koko homma, päässä vika vaan, en voi tarvita tankkausta näillä ruuilla. 

No, Jari oli kuitenkin eri mieltä ja nyt pitää ilmeisesti sitten tankata :D Paljon nopeita hiilareita ja 650-700g. Kai nyt vaan on pakko uskoa kun kahdesti kehotetaan vaikka kovasti olen yrittänyt sanoa, että pärjään kyllä näillä puuroannoksilla. Haittaa siitä ei ainakaan ole ja kuten jo todettu, syöminen on kivaa. Varsinkin kun puhutaan puuron syömisestä! Tuntuu vaan hieman hassulta tankata kun en ole dieetillä :D

Sain viimeinkin napattu treenikuvia. On muuten selkä aika hellänä ton treenin jälkeen :D "Bull´s Megadeath" -treeniohjelma uppoo. Kiitos Fit4You vaatteista! Bettersin vaatteet vaan kestää, ei ne kulu mihinkään ja istuvat aina päälle!








Ja hei, tätä tarjousta kannattaa hyödyntää :)!





23.11.2015

Saisiko kyykkytekniikkan opetus lisätty peruskoulun opetussuunnitelmaan :D?!

Heippa!
Alla oleva kuva kertoo aika lailla fiilikset tällä hetkellä. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sana…. :D

Uusi treeniohjelma on ihan p:stä. Siis se on aivan kamala. Eilen oli jalkapäivä ja homma alkoi klo 06 aamulla sillä että kiroilin Jaria alimpaan helvettiin, avauduin asiasta Marikalle puhelmisessa ja kysenalaistin koko homman järkevyyttä.Tuli melkein pari kyyneltä :D Kutsuin valmentajani PASKAPÄÄKSI. Olen aikaisemmin myös informoinut Jaria kutsumanimestä ja hän väitti että paskapäät ovat muodissa. Joopajoo.  

Klo 12 menin silti kiltisti vääntämään kyykkyjä ja jatkoin seinään potkimista salilla. Loppuverryttelyä tehdessäni nauroin jo koko tilanteelle. Ihana ja kamala ohjelma sekä ihana ja kamala valmentaja :D

Ohjelma on kuulema ihan perusohjelma. Hieman lisämausteilla tietty. Mun näkökulmasta ne lisämausteet ovat pääroolissa :D Ja daaamn, kun osaa aktivoida lihas ja on melko kokenut treenaaja niin treenit uppoo todellakin. Älkää nyt ymmärtäkö tätä väärin :D! Pidän ohjelmasta ja oma vika kun teen tätä. Sitä saa mitä tilaa ja treeninarkkari kuten olen niin nautin kyllä koko hulluudesta, koska ohjelmassa ei ole mitään järkeä, eikä välttämättä bodaamisessa muutenkaan. Mutta todettakoon taas kerran, että se on silti ihan parasta mitä ihminen voi tehdä + tykkään kyllä ohjelmastani sekä valmentajastani :)!




Totuus on ikävä kyllä se, että ikävimmät liikkeet salilla ovat yleensä ne jotka kehittävät eniten. Sama koskee muu elämä. Vaikeat ja raskaat asiat kehittävät, helpot eivät kehitä. Kova jalkatreeni raskailla kyykyillä kehittää enemmän kuin loitonnuslaitteessa veivaaminen :) Olen pahoillani mutta näin se on!

Katsoin vahingossa käsivarsiani. Näyttää olevan jotain letkuja siellä paidan alla.





Minulla on koko dieetin aikana ollut se ajatus päässäni, että kun dieetti on ohi, panostan kunnolla oman kyykkytekniikan parantamiseen. Puhun siis tavallisesta takakyykystä vapaalla tangolla. Se on kuningasliike maastavedon ja penkin kanssa. Näin ainakin minun mielestäni. Varsinkin kyykkytekniika pitäisi kuulua peruskoulun opetussuunnitelmaan. Säännöllisesti ja hyvällä tekniikalla suoritettuja kyykkyjä on sijoitus omaan hyvinvointiin ja ellämänlaatuun. Silla saa vahvistettu sekä jalkojen lihaksia myös keskivartaloa, tasapainoa ja kehonhallintaa. Lisäksi liikkuvuus paranee ja pään kestoa. Puhumattakaan ainaanvaihdunnallisista hyödyistaä ja onnistumisen ilosta. Voi morjens mitkä hyödyt!!! 

Torastaina hiottiin Teron kanssa tämän tytön kyykkytekniikka tip top kuntoon. Olen kyykänyt paljon elämässäni ja saanut kunnon koulutusta siihen. Osaan teknisesti kytykätä ja tiedän tarkalleen miten kyykky tehdään. Nyt sain myös oma suoritustekniikka käytännön tasolla kuntoon ja varmuutta siihen, että se on kunnossa. Perkele :D Torstaina kyykätään taas Teron kanssa. Seuraava askel on neuvotella Jarin kanssa siitä, että haluan takakyykkyä treeniohjelmaan. Toivottavasti menee läpi :) 

Jos kaipaa hiomista oman kyykkytekniikan suhteen niin rohkeasti koodia mulle! Suosittelen todellakin hoitamaan tämä asia kuntoon! Tässä ote Katan ekasta kyykkytunnista. 





Kannatti muuten mennä salille eilen kiroilemaan. Takapuoli on tänään niin kipeä, että istuminenkin sattuu ja päätin pitää lepopäivä salista. Lihas kasvaa nimittäin levossa. 

Tammikussa alkaa pieniryhmätreenit. Treenataan joka sunnuntai klo 10-11. Ohjelmassa on sekä toiminnallista treeniä että salitreeniä. Voidaan myös hoitaa kyykkytekniikat uuteen uskoon. Treenikertoja on kymmenen (10), 11.1.-13.3.2016. Treenit tapahtuu Tampereella, ryhmäkoko on 4-6 henkilöä ja hinta 250e/henkilö. Treeneillä saa mm peruskuntoa sekä lihaskunto kohomaan. Lisäinfoa minulta, info@thundertrainingnutrition.com. Loistava startti uudelle vuodelle!!!

Ei mulla muuta :) Hyvin menee mutta menköön! 

19.11.2015

Mikä on sinun paheesi?

Moikka :)

Keskusteltiin tänään Teron ja Kaisan kanssa paheista. Tai oikeastaan koko homma lähti liikkeelle Teron vesipullosta. Tero juo aina vettä 1,5 litran 7 up pullosta. Kysyin Terolta jos se on sama pullo mikä hän käytti 2012 alkuopastuksessa. Ei ollut. Tero paljasti juovansa kyseistä juomaa melko paljon. Kaisan mielestä aivan liian paljon koska juomassahan on aspartamia mikä ei ole hyväksi. Siihen Tero nauroi ja sanoi, että se on sitten hänen ainut pahe.




Näin se on. Kun elää kaikin puolin ärsyttävän terveellisesti, syö monipuolisest, ei stressaa, liikkuu, ei käytä alkoholia, ei huumeita tai polttaa tupakkaa ja kaiken lisäksi on onnellinen, niin se menee melkein hieman överiksi :D Minusta jokaisella ihmisellä pitää olla joku pahe, muuten on epäinhimillinen ja aivan liian hieottu sekä ÄRSYTTÄVÄ! Jollei muuta niin koko yliterveellisyys saattaa loppupeleissä ärsyttää itsensä.


Kuva Lauri Majamaa, Studio X, vaatteet Body Action

Kuulen tähän joukkueeseen. Elään ja olen melkein aina elänyt ärsyttävän terveellisesti ja kaikin puolin oppikirjojen mukaisesti. Olen useampaan otteeseen miettinyt sitä, että kyllä minulla pitää olla joku pahe, muuten homma lähtee käsistä. Elämässä pitää ola rentoutta ja jotain vähemmän harkittuja ominaisuuksia. En polta, en juo, syön niin hemmetin fiksusti enkä edes ikinä syö ohi :D :D Kamala tyyppi!! Käyn aamulenkeillä joka aamu ja treenan, nukun 9h/yö… ja blaa blaaa blaa :D Ihan kamalan ärsyttävää :D Jotain pitää olla mikä ei ole niin terveellistä, ihan asian vuoksi.

Minullakin on paheita, hieman säälittäviä ehkä mutta on silti.

1. Aspartamijuomat. Juon FunLight, Pepsi Max ja käytän keinomakeutettuja lisäravinteita. Mehua ja cola meni päivittäin dieetillä. Toki melko kohtuullisisa määriä mutta on se turhaa vetää tyhjiä kaloreita ja tunkea pelkkä paskaa kehoon. No, elämä on :D


Kuva Lauri Majamaa, Studio X, vaatteet Body Action
                       

2. Olen treeninarkkari. Liikunta ja kuntoilu on hyväksi mutta kun on riippuvainen äärirajoille viedystä hc treeneistä jossa hajoitetaan lihaskudoksia ja kortisolitasot paukkuvat niin ei enää puhuta terveysliikunnasta. Näin se vaan on. Olen onneksi valmentajani myötä saanut tämä riippuvaisuus hallintaan mutta olen se tyyppi joka sanoin Jarille valmennuksen alussa " Pystyn sitten tappamaan itseni treneillä" ja vielä tein sen :D Ylikunto ja ylirasitusta on koettu jo muutamaan otteeseen ja vieläkin iskee paniikki jos en saa treenata esim viikkoon. Onneksi olen iän myötä oppinut lepäämään myös ja kuuntelemaan kehoa. Kantapään kautta opittu mutta silti.

3. Olen ikuinen suorittaja ja perfektionisti. Näillä ominaisuuksilla on puolensa ja puolensa. Kun niitä tiedostaa pystyy myös hillitsemään piirteitä eikä päästämään niitä hallitsemaan elämää. Pitää olla rentoutta myös ja joskus on pakko osata antaa itselleen ARMOA! Ja hei, järjen käyttö on sallittu. Aina ei tarvitse tehdä asiat helvetin hyvin, joskus voi myös mennä sieltä missä rima on alin. Sen olen oppinut opiskelussa, varsinkin oikiksessa. Muuten tappaa kyllä itsensä hyvin nopeasti :D

Ja hei, hakemukset soimaan :) Tämä on oikeasti hyvä tarjous!!!






EDIT 3. Lisäksi en osa kirjoittaa :D Heti otsikossa kirjoitusvirhe… "Mikä on sinun pahesi?", yksi E puuttuu :D Onneksi on Juhani Salo korjaamassa :D KIITOS! Kompensoi tämä pahe itseironialla sekä sarkasmilla ja sillä, etten ota sitä niin vakavasti :D



16.11.2015

Huipputarjous, kuulumisia sekä treenivinkki pakaratreeneihin :)

Heipparalla!

Aloitetaan tällä huipputarjouksella :)! Tarjous siis voimassa vuoden loppuun asti ja koskee kaikkia valmnennuksia. Samalla voi hankkia sekä itselle että puolisolle valmennus ja yhdessä olla ajoissa liikkeellä kesäkunnon suhteen. Muut aloittavat nimittäin aikaisintaan tammikuussa :D Näin varmistat myös että saat tuloksia! Samalla voi osallistua ruokavalion arvontaan tykkäämällä Thunder Training & Nutritionin fb-sivusta ja jakaamalla kuvaa. Ruokavalio on mahdollista vaihtaa treeneihin jos haluaa, eli palkinnon saa valita itse :) Valmennuspaikkoja on rajoitetusti. Pidän tiimi pienenä jolloin pystyn panostamaan 100% jokaiseen valmennettavaan. 






Sitten muihin juttuihin. Olen suosiolla ollut käymättä vaalla pariin viikkoon. On kuitenkin hyvä seurata painoa varsinkin näin kisojen jälkeen kun listään ruokaa. Tarkoitushan on pitää kunto siistinä mikä kyllä voi seurata ilman vaakaakin :) Vaaka näytti  66kg joten paino on siis tullut 2,6 kg kiloa Jkl:n jälkeen. Ihan ok ottaen huomioon, että kisoista on 8 viikkoa ja ruokamäärä on kasvanut mukavasti. Hh on lisätty reilu 200g/pv ja rasvaa noin 40g. Protskuakin on tullut lisää ja treenit ovat vähentyneet. Oletan, että suurin osa on nestettä mikä on mennyt lihaksiin hh myötä, niitä ei nimittäin ollut loppudieetillä. Eikä haittaa jos on tullut hieman rasvaakin :) 

No, kunto ei ole pysynyt itsestään. Olen ollut tarkka ja noudattanut ruokavalio koko ajan ja ihan heti kisojen jälkeen sekä pitänyt kiinni maltillisista aamuaerobisista. Kova työ palkitaan :) Eikä se nyt niin kova työ ollut mutta ehdottomasti sen arvoista on ollut kun kroppa muuttuu pikkuhiljaan eikä ole tapahtunut mitään jäätävää palloefektiä. Päinvastoin on tullut paljon hyvää palautetta siitä, miten hyvin kunto on pysynyt :) Erityisen kivaa ja palkitsevaa oli lauantaina saada Jutaltakin hyvää palautetta kunnon suhteen! Joskus oikeat sanat oikealta ihmiseltä merkitsee paljon :) Kiitos tätäkin kautta Jutta!

Tässä pari kuvaa viime viikon treenistä. Painetta on tullut lihaksiin ja POSKIIN :D :D





Eilen oli jalkapäivä. Ajattelin jakaa teille yksi lempiliike, reverse hack. Se ottaa hyvin pakaroihin ja takareisiin eli veikkaan, että moni on kiinnostunut niiden lihasryhmien kehittämisestä :) Hyvä vinkki on tehdä liike rauhallisesti, pitää paine kohdelihaksissa koko ajan ja keskittyä todella hyvään lihassupistulkseen loppuasennossa :) NAUTTIKAA!!!










Olen päässyt kunnolla uuden treeniohjelman makuun. Olkapäitä tulee hinkattu kolme kertaa viikossa… Jari on ilmeisesti siitä mieltä, että niitä pitää kehittää :D Olen nimenyt ohjelma "Bull´s Megadethohjelmaksi". Nimi kertoo kaiken. Se on kuulema ihan perusohjelma mutta uskallan väittää vastaan…. Hullu toi ukko :D Hullu ja ihana kun tekee mulle näitä ohjelmia :)

Ei mulla muuta. Muistakaa D-vitamiini nyt tähän vuodenaikaan, ja C:tä! On nimittäin turhaa saada flunssa. Itse käytän näitä, MiniSun ja Sitecin C:tä Sporttimekalta :) Jutta huolehtii mun omegoista :D KIITOS!




Huippens alkanutta viikkoa!


12.11.2015

Nälkä kasvaa syödessä :D

Huomenta :)

Sain reilu viikko sitten lisää ruokaa rasvan muodossa ja sen jälkeen vasta tuli nälkä :D Sanonta, että nälkä kasvaa syödessä pitää todellakin paikkaansa. Nälkä on läsnä koko ajan ja olo on täysin tyhjä. Mielessä pyörii ruokaa ja nyt ei puhuta kakkuhimaoista vaan siitä, että tekisi mieli syödä enemmän riisiä, puuroa, munia ja muuta puhdasta ravintoa. Iltasin kun menen nukkumaan niin mietin jo aamupuuroa ja nousen pari kertaa juomaan vettä jotta saisi jotain täytettä vatsaan. Jokaisen aterian jälkeen on taas nälkä :D Eikö kuullostaakin kivalta :D :D Naurettavinta tässä on se, että minulla on ihan reilujua annoksia, eli ruokavaliossa on reilu 200g hiilaria, noin 1g rasvaa/painokilo ja protskua todella reippaasti. Toki on varaa lisätä ruokaa mutta hei, kisoista on vain 8 viikkoa ja onhan kalorimäärä enemmän kuin tuplaantunut dieettiin verrattuna. Ei hätää siis! 






Moni sanoo, että nälkä on pohjaton kisojen jälkeen. Tämä nälkä ei lopu syömällä. Sen olen kyllä huomanut :D Kerrankin on jotain hyötyä tästä minun hieman fanaattisesta itsekurista. Olen vuosien varrella oppettanut itseni löysäilemään tarpeen mukaan koska liiallinen itsekuri ei ole hyväksi. Tarvitaan myös rentoutta ja rento ote silloin tällöin. Toki itsekurista on paljon hyötyä, kuten esim nyt. Tiukkaa tekee kyllä :D Mutta hei, ei se haittaa. Palaudun nyt vasta ekasta kisadieetistä joten haluan tehdä se hyvin :) Rentous sitten kun kroppa on palautunut kunnolla!





Mutta pakko todeta sen, että siinä vaiheessa kun minä selaan kakkublogeja ja luen Kinuskikissan kakkureseptejä joka päivä niin puhutaan jo nälästä :D Ne jotka minut tuntevat tietävät sen, että en todellakaan välitä "herkuista" vaan ruuasta enkä ikinä ole ollut mikään karkki/kakkuihiminen, ei siis edes pienenä. Näiden blogien päivittäinen selaaminen on siis todella poikkeuksellinen tilanne minulle :D Onneksi osaan itse nauraa sille :)

Eilinen meni mukavasti tällä kaavalla: aamulenkki, opiskelu&työ, treeni, opiskelu&työ. Olen siinä onnellisessa asemassa, että Fit4You huolehtii treenivaatteistani. No, myönnetään…. asun kyllä niissä muutenkin koska ne ovat niin mukavia päällä :D 





Otan nyt projektiksi ottaa enemmän TREENIkuvia. Jotenkin menee aina niin, että keskityn treeniin niin paljon, että muistan vasta pukkarissa ottaa kuvia… :D Sorry!! Parannan tämä nyt. Huomaa muuten että on talvi, aika kalpea mimmi :D





Kuten aikaisemmin olen todenut, niin jos joku lukijoistani haaveilee juristin urasta tai siitä, että hakisi oikikseen niin check this out, tätä se on!!!!!!!! Kirjat eivät lopu ikinä, eikä säädökset, oikeustapaukset, mietinnöt ym lopu ikinä. Nyt loppuvaiheessa joudun todellakin taistelemaan tämän kanssa jotta saan pylly pysymään tuolissa päivästä toiseen. Kyllä ihminen on tehty liikkumaan vaikka miten kiinnostavaa onkin oppia uutta ja perehtyä näihin aiheisiin. Oikeustiede on kyllä mielettömän kiinnostavaa, varsinkin urheiluoikeudellinen puoli. Toinen puoli on tosiaankin tämä, jäätävä määrä lukemista ja kirjoittamista. Onneksi minulla on vastapaino tähän, omat valmennettava, liikunta-ala ja oma rakas laji :) Muistakaa ihmiset liikkua jos arjenne vaatii paljon istumista tai päätetyötä!!!!

Sporttimekka pitää huolen siitä, ettei iske katabolia :D Sheikissä on aminohappoja :D Scitec bcaa Express, ihan paras juoma :D







Muistakaa myös huolehtia D-vitamiinin saannista, omegoista sekä varsinkin näin flunssakautena siitä C:stä. Minä käyträn näitä :D MiniSunin parhaat purutabut, FitFarmin omegat ja Scitecin C:tä (Sporttimekalta). Vatsustuskyky kunnossa!






Olen nyt suosiolla jättänyt vaaka sohvan alle ja ollut ilman sitä pari viikkoa. Tekee ihan hyvää välillä ettei juokse sillä liian usien koska paino ei nyt kerro ihan kaiken :D Jos se on jäänyt epäselväksi jollekin ;) Toisaalta, sitä on hyvä seurata hieman joten ajattelin nt loppuviikolla tsekata mitä se näyttää. Vaatteet ovat edelleen yhtä löysiä ja peilikuvan perusteella oletan, että lukema on liki sama kuin viime kerralla :D Jännäksi menee :D

Nyt on muuten hyvin tilaa treenata salilla ennen alkuvuoden ruuhkaa. Tätä kannattaa hyödyntää ja olla aikaisemmin liikkeellä kuin valtaväestö :)


10.11.2015

Ruoka maistuu ja treenit kulkee!!

Moikka :)

Ruoka maistuu ja treenit kulkee. Olen korkanut uuden treeniohjelman ja pakko taas todeta sen, että Jarin mielikuvitus näiden suhteen on ainutlaatuinen… Perille menee ja lujaa eikä nyt voi puhua mistään perusohjelmasta :D Perusasiat pitää kuitenkin olla kunnossa, eli tekniikat ja varsinkin se, että salilla treenataan lihasta, ei liikettä. Pitää keskittyä treenatessa eikä vaan suorittaa liikettä. Tässä on suuri ero ja sen näkee kyllä ihan salillakin :D Joskus avain kehitykseen on korvien välissä, eikä painojen suuruudessa.

Treenivaatteet mahtuvat edelleen päälle, kiitos Fit4You niistä :) Kunto pysyy hyvin kurissa vaikka ruokamäärä lisääntyy.




Käsivarret näyttävät edelleen tältä myös lepopäivinä kuten näissä kuvissa.




Olen muuten niin rakastunut tähän treenilaukkuun! Se on just sopivan kokoinen ja sen voi käyttää reppuna mikä minusta on todella tärkeä asia. Väri tietty on plussa :) Näitä saa myös Fit4Youlta :D Noi mun sukat ovat aika pirteät myös :D





Ruoka menee. Tämän hetken herkut ovat ruusukaali, hevosen sekä hirven jauheliha, punakaali….





Herkkusienet






Luomuvoi usein puuron päälle :D




Lehtikaali 





Oliiviöljy :D Toi sitruunanmakuinen on aika jees!!!






Ja riisipuuro!!!!



Banskut ruokavalio täydentävät vitamiinit mm Sporttimekalta









Tuli hankittu satulatuoli ja sähköpöytä. Joudun lukemaan sen verran paljon ja kirjoittamaan että nämä tulevat tarpeeseen. 





 Yrityskauppavalvonta….. :D Welcome to my life!




Minulla on KOLME olkapäätreeniä viikossa uudessa ohjelmassa. Nyt kasvatetaan tykkejä :D Meinasin kyllä tippua tuolilta kun näin tämä. No, ei auta kun vääntä vipareita ym ja toivoa, että kuullat palautuvat :D




Oletteko muuten käyneet tsekkaamassa Fit4Youn leggarivaloikoima? Nämä eivät ole pilattu hinnalla ja noi värit piristävät kyllä tähän vuodenaikaan :D






Kävin perjantaina Janna Savolaisella Aliaksessa. Janna on oikea KULTAKLIMPPI :D!! Janna tekee myös kestopigmentointeja sekä muita kosmetologipalveluja. Sijainti on Tamperen keskustassa. 




Olen taas viime aikoina todennut sen, että ruuan suhteen yleinen sääntö, että "less is more" ei päde. Tämä koskee siis laadukasta ja puhdasta ruokaa. Usein menee niin, että kun lisään ruokaa valmennettaville niin homma alkaa toimimaan. Kroppa tiivistyy ja energiatasot nousee. Muistakaa siis syödä!!! Treenien suhteen menee usein toisin päin. Liikaa on liikaa ja vähemmälläkin kehittyy jolloin myös ehtii palautumaan. Jos kaipaat apua näiden suhteen niin koodia vaan tänne, info@thundertrainingnutrition.com.






Olen ollut aika passiivinen bloggaamisen suhteen viime aikoina. Se johtuu pääasiassa siitä, että yliopisto vie aikaa. Toinen syy on se, että tuntuu siltä että oma elämä on aika tylsä enkä tiedä jos kukaan jaksa lukea siitä :D No aika moni on jaksanut lukea tähän asti joten ehkä se on turha huoli :D Laittakaa postaustoiveita jos niitä on, otan mielelläni vastaan!!!