Sidor

20.4.2017

Levon merkitys palautumisen kannalta

Liikkuminen on mukavaa ja koukuttavaa, siitä tulee hyvä fiilis ja on palkitsevaa kun kehittyy. Lisäksi urheiluharrastuksiin liittyy usien sosiaalinen yhteisö, tietynlainen arvomaailma sekä tunnollisuus. Moni tietää, että kehitys tapahtuu levossa. Harjoittelu järkyttää elimistön tasapainotila. Jotta harjoituksen kohteena oleva ominaisuus kehittyisi on annettava elimistölle aikaa palautua. Elimistö sopeutuu harjoitusärsykkeeseen palautumisaikana jolloin kunto kehittyy. Kehitys vaatii lepoa, oikea harjoittelu sekä ravintoa. Suhde on oltava kunnossa jotta kehitys olisi optimaalinen.

Jokainen urheileva ihminen on varmasti huomanut miten helposti jää junnaamaan samassa pisteessä jos harjoittelu on yksipuolinen, levon määrä on jäänyt liian pieneksi, ravinto on ollut riittämätön tai jos treenien määrä on kasvanut liian suurella progressiolla.

Puutteellisen kehityksen lisäksi voi seurata ylirasitystila. Jos lepo laiminlyödään eikä keholle annetaan mahdollisuus palautua harjoittelusta seuraa helposti jonkun tasoinen ylirasitustila. Pahimmassa tapauksessa voi kestää todella kauan ennen kun pääsee pois tästä tilasta ja keho on palautunut. Yleensä muutama päivä tai viikon lepo riittää, tai se, että keventää / monipuollistaa harjoittelu. Levon tarve riippuu siitä miten pahaksi ylirasitus on kehittynyt. Fiksu urheiija osaa kuunella kehoa ja huomaa nopeasti jos kroppa tarvitsee enemmän lepoa tai jos harjoittelu on liian yksipuolinen tai raskas.

Voiko palautuminen edistää jollain tavalla? Kyllä. Paras tapa varmistaa hyvä palautuminen on levätä riittävästä, pyrkiä olla stressaamatta ja syödä riittävästi. Keskeiset tekijät palautumisen kannalta ovat:

- monipuolinen ja järkevästi rytmitetty harjoittelu
- huolelliset alku- ja loppuveryttelyt (kyllä, tämä koskee myös salikansa)
- huoltava oheisharjoittelu ja muu liikunta
- oikein kohdennettu venyttely- ja liikkuvuusharjoittelu
- stressittömät päivät ja lapopäivät
- säännöllinen elämänrytmi ja uni
- ravinto ja neste
- kylmähoito, hieronta ja fysikaaliset hoidot

Sekä lihakset että hermosto tarvitsee lepoa ja unta. Lihaksiston kudosvauriot ja energiavarastot palautuvat parhaiten luonnollisten anabolisten hormonien vaikuttaessa joiden eritys on vilkkainta nukkuessa. Myös hermosto vaatii unta voidaakseen palautua. Lisäksi loukkaantumisriski kasvaa jos harjoittelee väsyneenä.

Uni vaikuttaa:
- kudosten rakentumiseen
- hermoston palautumiseen
- oppimiseen
- immuniteettiin
- kasvuun

Jo 2-3 vuorokauden epäsäännöllinen uni heikentää hermostollista, hormonaalista sekä immunologisia toimintoja. Uni on erityisen tärkeä nuorelle urheilijalle.

Lepo laiminlyödään valitettavan usein. Tämä on erityisen yleistä naisurheilijoiden kohdalla. Tähän liittyy usein tietynlainen kunnianhimo, tunnollisuus ja halu edetä. Usein on hepompi mennä treenaamaan kun olla treenamatta vaikka tiedostaa sen, että joskus lepo on paras keino kehittyä. Itse en ole poikkeus tässä asiassa. Olen kuitenkin oppinut levätä ja kuuntelemaan kehoa kantapään kautta :) Ja voin kokemuksella sanoa, että kyllä kannattaa levätä :D!




Lähde: Terve urheilija


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.